GrIFK avasi kautensa Suomen Cupissa Giantsia vastaan

Giants – GrIFK 23-28 (11-15)

Helsingin Urheilutalossa oli odotettavissa tiukka kamppailu kahden I-divisioona joukkueen välillä, tällä kertaa
Suomen Cupin merkeissä.
Vaikka ottelusta ei varsinaista trilleriä muodostunut oli kamppailu aika-ajoin kiivasta ja viihdyttävää.

Ottelun avausmaalin teki GrIFK:n nuori lupaus Mats Holmberg, jonka jälkeen ottelu eteni tasaisissa
merkeissä 20 minuutille asti ,kummankin joukkueen johtaessa vuorollaan maalilla tai kahdella.
Tilanteesta 9-10 vei ensimmäisen puoliajan lopun GrIFK 5-2, joten tauolle mentiin 11-15 lukemista.

Toisen puoliajan ensimmäinen 10 minuuttinen meni jälleen tasan 5-5 tilanteeseen 16-20.
GrIFK johdettua jo seitsemällä maalilla 13-20. Neljää maalia lähemmäs ei Giants ottelun lopulla päässyt,
joten loppunumerot 23-28 oli GrIFK nuorelle joukkueelle hyvin ansaitut.

Huomioitavaa oli nuorten -94 ja -95 syntyneiden Axel Carlanderin, Alexander von Numersin ja Mats
Holmbergin kypsä esiintyminen ensimmäisessä miestensarjan ottelussa.
”Vielä tehtiin paljon turhia virheitä, hukattiin pallo ilman, että päästiin kunnon ratkaisupaikkaan yms., mutta
tästä on hyvä lähteä rakentamaan hienoa kautta I-divisioonassa ja nyt olemme Suomen Cupissa kahdeksan
parhaan joukossa, jossa seuraavaksi vastaan tulee Parainen tai Hanko, joten kaikki mahdollisuudet välieriin
on olemassa.” toteaa valmentaja Pasi Vahtera

Miesten I-divisioona alkaa GrIFK:n osalta kotiottelulla PIF vastaan lauantaina 1.10. klo.18:30

Ottelun kulku:
5 min. 4 – 4
10 min. 5 – 7
15 min. 7 – 8
20 min. 8 – 10
25 min. 10 – 13
30 min. 11 – 15
35 min. 13 – 18
40 min. 16 – 20
45 min. 18 – 22
50 min. 20 – 24
55 min. 22 – 26
60 min. 23 – 28

GrIFK : Niklas Zilliacus (MV), Albert Georgs (MV), Kai Villanen 6; Axel Carlander 4; Mats Holmberg 3; Oscar von Bonsdorff 3; Alexander von Numers 3; Fredrik Forss 2; Mikael Granberg 2; Christian Allardt 2; Jonas Heino 1; Niklas Heinonen 1; Oscar Berglund 1; Alexander Nysten